Nuutin päivärutiinit ovat selkeät. Aamulla kun ihanan aikainen postipoika tuo Aamulehden aamuyöstä, alkaa Nuutilla perinteinen postin vastaanottoseremonia. Se sisältää kasan eri korkeuksilta lauottuja maukaisuja ja makkarin oven kiinni ollessa sen raapimista. Sitten kun ei jakseta nousta avaamaan ovea, Nuutti pistää sirkuksen pystyyn ja säntäilee ympäri asuntoa. Onneksi tämä loppuu suhteellisen nopeasti, ja poitsu painuu takaisin unille. Mikäli kuitenkin makkarin ovi on auki, se tulee sänkyyn riehumaan. Silloin pystyy vielä kääntämään kylkeä, mutta jos pomppimisen ja säntäilyn sijaan alkaa pureminen ja hiustenpesu, on olemassa kaksi vaihtoehtoa:
1. Turhaudu totaalisesti muutaman kieltoyrityksen jälkeen, ja kanna pentu olkkariin. Sulje makkarin ovi perässäsi.
2. Hautaudu peiton alle muristen kieltoja Nuutille, joka koittaa nyt tunkeutua peiton alle, ja yleensä onnistuu. Enää ei ole mitään tehtävissä, olet hävinnyt. Nyt on pakko odottaa, että Nuutti väsyy uudelleen, ja nukahtaa viereen. Todella viereen. Naaman päälle nimittäin.
Näin kävi mm. tänään. Koska on viikonloppu, enkä ollut töissäkään, annoin Nuutin jäädä makkariin. Kielsin muutaman kerran hiusteni järsimisen, kaulakoruni näykkimisen ja naamani nuolemisen. Ei se mitään auttanut, eikä siinä unenpöpperössä jaksa kovasti olla ehdoton. Onneksi Nuutti halusi tänään enemmänkin unikaverin, ja se käpertyikin kaulaani vasten tuhisemaan. Välillä oli pakko vaihtaa asentoa, kun karvat tunkivat hengitysteihin ja nukkuminen hieman vaikeutui. Nuutti havahtui joka kerta ja siirtyi mukanani vähintäänkin yhtä lähelle kuin ensimmäisellä kerralla. Yhdessä kohtaa heräsin siihen, kun Nuutti asettui pitkittäin naamani päälle. Kiva.
Onhan se suloinen, mielettömän ihana, mutta nukkuminen olisi myös ihanaa. Sana "läheisyydenhaluinen" on Nuutin tulon myötä saanut aivan uuden merkityksen. Nuutti tuntuu haluavan elää symbioosissa kanssamme. Hauskaahan se useimmiten on, pakko myöntää. Mutta silloin, kun aamulla on kiire meikata, on useimmiten vain hankalaa kun pikkuinen päättää haluta kaiken huomion mitä maailma voi tarjota. Eli mamma ei saa todellakaan katsoa peiliä enemmän kuin pientä kultaansa, eikä todellakaan syödä aamupalaa, kun pitäisi paijata ja silittää. Ehei. Jos mamma astuu peilin eteen, täytyy ryhtyä tositoimiin:
1. Mau'u kovaa ja korkealta. Katso silmiin sääliä keräävästi.
2. Pidä katsekontakti, vaikkei mamma katsokaan aina oikeaan suuntaan. Kiipeä vessanpytyn päälle. Jatka huutoa.
3. Huido etutassuilla ilmaa ja kurottele mammaa kohti. Mikäli sillä on jo housut jalassa, roiku niissä. Voit myös roikkua paljaissa jaloissakin, mutta se ei aina tuota toivottua tulosta. Voi vaarantaa tehtävän.
4. Lopulta mamma ottaa sut syliin. Voit lopettaa huutamisen. Aloita kehrääminen kovaan ääneen. Tarraa kynsillä kiinni mammasta mikäli se koittaa laskea sut alas.
5. Toista.
Että tällaista meidän karvavauvan kanssa. Toivottavasti se on yhtä sylirakas vanhempanakin! Tänään tehtiin Nuutin kanssa normi touhujen lisäksi salaattia = Nuutti huusi ja roikkui mun housuissani niin urakalla, että oli pakko ottaa sille tuoli työtason viereen. Siinä se hiljeni katselemaan, kuinka tein salaattia. Auttaakin tahtoi; kovasti huitoi porkkanoita tassuillaan. Tuli oikeen hyvää karvasalaattia.
 |
| Älä sitä kännykkää kato. Kun mua. Minä. Minäminäminäminä. |
